SOTA-AIKA JA EVAKKOTIE
Unto Heikinpoika Miikkulainen (synt. 12.8.1927) muistelee:
Tila ja perhe Elisenvaarassa
Suvun vanha asuinpaikka oli satoja vuosia miespolvesta toiseen Mutamäen perintötila Kurkijoella. Vuonna 1919 veljekset Antti ja Mikko jakoivat tilan. Mikolle jäi perintötila ja Antti perheineen muutti Eilisenvaaran kylään Kyyhkyahoon, joka oli ostettu Heikki Kontulaiselta. Rakennukset olivat vanhoja, todennäköisesti aina 1700–1800 -luvulta. Savusauna oli ikivanha. Uudet rakennukset valmistuivat 1930-luvun alussa ja sijaitsivat kumpareella peltojen keskellä.
Unton perheeseen kuuluivat Ukko-Antti ja hänen vanhin lapsensa Maria ja nuorimmat pojat Matti ja Esko, isä-Heikki (veljeksistä vanhin), äiti-Hilma ja lapset Unto, Elvi, Eero ja Saimi.
Sota alkaa
Pimennysmääräys oli annettu jo viikkoja sitten. Toisiin (eri veljesten perheenjäsenet kutsuivat toisiaan "toisiilaisiksi") Mikko-setä tuli torstaiaamuna 30.11.1939 klo 8 kertomaan, että sota on syttynyt. Lasten ei pidä mennä kouluun. Ensimmäinen ilmahälytys annettiin kello 9, siis kaksi tuntia sodan syttymisestä. Lakanat hartioilla juostiin pellon poikki tiheään kuusikkoon ja pelättiin. Siitä se alkoi: Talvisodan 53:na päivänä ilmahälytyksiä annettiin 188 kertaa. Pommituksia oli 22 päivänä ja tilastojen mukaan pudotettiin 250:stä koneesta yhteensä noin 750 pommia. Eilisenvaara oli risteysasema neljään suuntaan. Pahimmillaan pommitusten jälkeen vain yksi 18 raiteesta oli kunnossa. Eilisenvaaran seudulla 18 pommikonetta ammuttiin alas.
Tammikuussa 1940 isä sai komennuksen Taipaleenjoelle. Matti oli asevelvollisena koulutuksessa. Isä säilyi sodassa lähes vahingoittumattomana monissa vaarallisissa taistelupaikoissa. Maaliskuun 12. päivänä tuli käsky lasten ja vanhusten lähteä. Ukko lähti hevosella saattamaan Soijon kansakoululle, mistä vielä palattiin kotiin, kun ilmoitettiin, että oli tullut rauha. Seuraavana päivänä juna vei äidin ja meidät lapset Haapamäelle ja Vilppulaan, jossa isännät olivat evakkoja vastassa.
Kylän karja koottiin yhteen laumaan ja ajettiin talvipakkasella Koitsanlahteen, tulevan pakkorajan länsipuolelle. Siellä kaikki sinne saakka jaksaneet eläimet teurastettiin. Myöhemmin tuli tili 9:stä lehmästä. Muistaakseni seuraavana kesänä tuli tieto Kemistä, että Leila-niminen lehmämme oli elossa ja terveenä lumivaalalaisten lehmien joukossa, mistä se sitten haettiin kotiin?
Johannes (isän veli) kävi rintamalta tullessa meillä kotona. Me viimeiset, Ukko ja minä olimme muutama tunti aikaisemmin lähteneet viimeisen kerran. Vanha seinäkello kävi seinällä. Johannes otti brovningin vyöltään ja ampui keskelle kellotaulua. Rattaita ropisi lattialle. "Ei tästä Ryssä enää aikaa katso!"
Evakossa
Meidän perheen evakot ohjattiin Karstulaan, josta päädyimme Nastolaan Villähteelle, kun Ukko kävi kirjeenvaihtoa siellä olevan Kurkijoen entisen kappalaisen, rovasti Nuottamon kanssa. Tämä ilmoitti siellä Villähteellä olevasta tyhjästä maalaistalosta, Toivolasta. Sitten päädyimme kuitenkin naapuriin, Tuomelaan, jonka Viljo-isäntä otti meidät luokseen. Siellä asuimme koko välirauhan ajan.
Isäntä tarjosi työtä ja turvatun toimeentulon. Teimme talon töitä, salaojitimme, hakkasimme halkoja ja hoidimme karjaa. Toisiilaisetkin (Mikko Miikkulaisen jälkipolvi) tulivat myöhemmin Nastolaan.
Takaisin kotiin
Isä pääsi käymään kotona kohta Eilisenvaaran valtauksen jälkeen syyskuun alussa 1941. Kotitalo oli viety pois kansakoulun luo. Väliseinät oli poistettu ja päätyyn oli tehty ovi. Pitkät pöydät olivat keskikäytävän molemmin puolin. Niihin mahtui syömään "hapankaalia" ainakin 150 miestä. Laudoista kyhätyssä keittiön tapaisessa oli kahdeksan 100 litran rautapataa. Aitta oli hävinnyt jonnekin. Navetasta olivat katto ja seinät pystyssä. Saunakin oli poissa, kaivo tukittu, ladoista vain katot jäljellä. Kirkosta oli tehty elokuvateatteri, urut viety, alttari ja saarnatuoli särjetty, sankaripatsas kaadettu. Sen paikalla oli "ryssän ukon" kuva.
 MARIA MIIKKULAINEN JA PYHÄKOULULAISET. TAKANAVÄLIAIKAISENA ASUNTONA TOIMINUT RIIHI. |
Syyskuun lopulla toisiilaiset ja muut elisenvaaralaiset palailivat koteihin. Asetuimme Mutamäkeen. Päivät olivat kesäiset ja ruvettiin heinätöihin. Isä sai lomaa ja aloitti syyskynnöt. Talvi -41–42 oli hankala. Kaikesta oli puutetta, mutta suoranaista nälkää ei kärsitty. Leila-lehmä haettiin Kemistä. Keväällä kylvettiin 5 hehtaaria kevätvehnää ja istutettiin Tuomelasta saatuja perunansiemeniä. Riihestä tehtiin väliaikainen asunto. Koulukin alkoi ja Maria-täti aloitti pyhäkoulun pidon. Harvemmin sitä riihessä pidetään!
Kevättalvi 1943 alkoi rakentamisen merkeissä. Isä pääsi siviiliin. Asuinrakennus purettiin ja ajettiin takaisin kotiin ja pystytettiin entiselle kivijalalle. Asuinrakennuksen tupapuoli oli kunnossa syksyllä ja sitten syntyi Tauno.
 RAKENNUSTYÖT ALKOIVAT JA KENTTÄSIRKKELI "LAULOI" |
Taas tuli lähtö
Eilisenvaaran ja koko jatkosodan tuhoisin pommitus oli 20.6.1944 kello 13.20, jolloin 55 pommikonetta tuli kolmena laivueena. Asemalla oli evakkojunia ja ihmisiä arviolta 1000 henkeä. Kuolleita 134 ja haavoittuneita 185. Lukumäärät eivät ole tarkkoja. Taas lähdettiin, Ukko, Maria, äiti ja nuoremmat lapset. Nyt mentiin Muhokselle. Tilanne rauhoittui ja takaisin kotiin tultiin 22.8. Tieto pakkorauhasta tuli 3.9. Taas Muhokselle takaisin! Viimeisen lähtöpäivän aamuna Ukko, Pekka ja minä veimme puimakoneen pellolle, niitimme ja puimme kevätvehnää, minkä ennätimme. Vilja oli valmista ja kuivaa. "Porilaisen" ja viljasäkit otimme mukaamme, mutta puimakoneen jätimme ryssille. Muhoksella viljelimme Jussilan (kanttorilan) peltoja kesän 1945. Pekka oli muuttanut keväällä Loimaalle Pappisten Peltopihkolle. Hän sai tietää, että Krekilän Hollo joutui luovuttamaan maitaan, koska hänellä oli kaksi tilaa omistuksessaan. Aluksi isäntä oli vapaaehtoista kauppaa vastaan, mutta kun asiaa puntaroitiin puolin ja toisin, olisi Hollo myynyt isommankin alueen, mutta maanlunastuslautakunta ei sitä hyväksynyt. Tilakaupat tehtiin vuoden 1945 lopulla ja niin Miikkulaisista tuli Krekiläläisiä.
Kurkijoelta Nastolan kautta Krekilään
Sotien aikana Karjalasta kotikonnuiltaan joutui lähtemään yhteensä noin 400 000 asukasta evakkoon läntisempään Suomeen. Siihen verrattuna ei tunnu hämmästyttävältä, että yksin Krekilän kylään majoitettiin ainakin 20 perhekuntaa. Ensimmäisessä aallossa Loimaalle tuli pääsääntöisesti muolaalaisia, mutta pysyvästi tälle seudulle sijoitettiin Kurkijoen asukkaita. Pika-asutuslakia ei ehditty toteuttaa vielä talvisodan jälkeen ja isoin osa evakoista palasi välirauhan aikana takaisin kotiin.
Kun sitten tuli toinen lähtö karjalaisille, oli olemassa jo valmiit suunnitelmat evakuoinnista. Lähtöön valmistautumisaikaakin annettiin runsaat kaksi viikkoa. Tavarat ehdittiin merkitä ja ne kasattiin rajan tälle puolelle ja sieltä sitten toimitettiin määräpaikkoihinsa. Kurkijoen asukkaista noin 75% oli viljelijäväestöä, jotka sitten saivat maata elinkeinoaan vastaavasti. Myös Loimaan kanta-asukkaista pääosa sai elantonsa maataloudesta, joten siinä mielessä oltiin varsin samojen asioiden parissa työskenteleviä tulokkaiden kanssa.
Juhani (Johannes) Miikkulainen kertoo: Meitä kurkijokelaisia oli noin 11 000. Kun ensimmäinen lähtö tuli, lähdettiin suin päin. Olin kymmenvuotias ja muistan siitä melko paljon. Lapsista oli ihan jännittävää lähteä, mutta vanhemmat ihmiset olivat kovin totisia. Kahdella hevosella lähdettiin. Parikkalassa oli sukulaisia ja sinne majoituttiin aluksi. Sitten meidät kuljetettiin Haapamäelle, Karstulaan, Ylistaroon ja viimeksi Nastolaan, josta sitten palattiin kotiin. Iso joukko Kurkijoen asukkaita hakeutui Nastolaa päin, koska Kurkijoen entinen pappi Nuottamo oli siellä. Nastolan Villähteellä oli iso, huonokuntoinen talo, Toivola nimeltään, ja sinne meitä Miikkulaisia mahtui paljon. Naapurin isäntä, Tuomela, tuli tervehtimään. "Olen tualta naapurista ja tulin teittiä kattomaan. Meitin emäntä on järjestäny syämistä. Tulkaas syämään!" Ruokailtiin siinä tuvassa ja isoisä rohkaisi mielensä ja kysyi isännältä, josko me voitaisiin jäädä sinne? "Kyll se vaan soppii", sanoi isäntä ja niin me saimme jäädä siihen taloon. Isäntä antoi vielä perunan ja viljan siementäkin. Mukavia ihmisiä olivat. Kävivät sitten sodan jälkeen meitä Loimaallakin vielä katsomassa. 18 kuukautta viivyttiin matkalla ja sitten palattiin omaan kylään. Paljon ehti puolentoista vuoden aikana tapahtua. Maaottelumarssi toukokuussa 1941 on erityisesti jäänyt mieleen.
Toisen lähdön aikaan 1944 olin jo "aikamies", 14 vuotta. Muistan hyvin, kun 4.9.1944 tuli aselepo. Tuli täysi hiljaisuus! Se oli hämmästyttävää. Oli totuttu jatkuvasti kuuluvaan ääneen kuin ukkosen jylinään rintamalta. Elisenvaaran asema oli Kurkijoen keskus. Sitä pommitettiin yhteensä 92 kertaa. Silloin lähtösuunnitelmat olivat olemassa ja kaikki sujui järjestelmällisesti. Muistan, kun tultiin Loimaalle 22.4., oli tuomi täydessä kukassa. Kun Mellilän asemalta tultiin Nyman-Knuutilaan Krekilään, katsottiin tarkkaan tuomien sijainti, sillä isä-Heikki oli luokkimestari ja luokit tehtiin juuri tuomesta, joskus myös lehmuksesta, mutta niitä kasvoi harvemmassa. Vanhemman polven Miikkulaisia (Antin sukuhaara) oli 7 veljestä joista 4 asettui Loimaalle: Heikki, Pekka, Matti ja Johannes. Viimeksi mainittu ehti rakentaa talon Myllymäelle, mutta myi sen sitten Tapanaiselle ja meni töihin Strömbergille. Hän kehitteli myöhemmin haulinteko-koneen, jolle hankki myös patentin. Myöhemmällä iällä hän teki maalauslastoja. Pekka-veli ihmetteli, että kannattaako niitä tehdä niin perin huolellisesti? "Niissä on pieni lappu, jossa on JM. Siksi on oltava huolellinen", vastasi Johannes. Veljessarjasta Mikko oli kanttorina Muhoksessa ja myöhemmin litissä. Kaikki Miikkulaiset olivat ja ovat varsin musikaalisia. Esko ja Antti eivät tulleet Loimaalle. Heikki (Antin poika) oli veljeksistä vanhin. Miikkulaisten suvussa on aina vuodesta 1580 asti ollut perinteisenä leikinlaskun kohteena seuraava sutkaus: "Vanhimman pojan poika tai tyttö, on kastettava HEIKIKSI”. Miikkulaiset ostivat sitten vapaaehtoisella kaupalla pitkän kaistaleen maata Niinijoen "toiselta rannalta" aina Pappisiin asti. Suvun "toisen haaran" Mikko, (Juhanin isä) asettui myös perheineen Krekilään Niinijoen rannalle. Antin ja Mikon vanhin veli, Heikki, oli kuollut jo vuonna 1926. |
|
Kävin kansakouluni loppuun Torkkalassa ja sain paljon hyviä ystäviä. Hörhön Yrjön kanssa ystävyys on kestänyt ja kerran taas, kun olin jo lähtenyt maailmalle, tavattiin ja kysyin Yrjölta: "Miten Sinun likka-asiasi ovat?" "Miten Sinun", kysyi Yrjö puolestaan. Näytin uutta kihlasormustani ja sanoin: "Näin!" "Niin täälläkin!" sanoi Yrjö ja vilautti omaa sormustaan. Vuosi oli 1951.
Mainittakoon, että kovasti karjalaiset ovat vaikuttaneet puolen vuosisadan aikana krekiläläisten elämään. Hörhön, Punkan ja Hollon kantatilojen miniöiksi tuli Karjalan neidot jo 40-50-lukujen vaihteessa ja monien muidenkin talojen nykyisessä sukutaulussa on karjalaista perimää.
Loimaan Lehdessä numerossa 34 oli 27.8.1947 ilmoitus, jossa kiellettiin puiden ja sammalten koonti ja poiskuljetus Alastaron Ilolan Alatalon mailta. Numerossa 36, joka ilmestyi 3.9., kiellettiin edesvastuun uhalla kaikenlainen metsästys, polkujen tekoja aitojen rikkominen Vilvaisten, Hurskalan, Haaroisten, Hartoisten ja Lappijoen kylien alueella. Samansuuntaisen kiellon antoivat Karhulan ja Piltoisten kylien talot. Kaikenlainen metsästys Pahikaisten Sipilän ja Norrin, sekä Torkkalan ja Klemelän mailla sai myös kiellon. Krekiläläiset olivat laatineet samaan lehteen seuraavan ilmoituksen:
KIELTO
Sattuneista syistä kielletään laillisen edesvastuun uhalla kaikenlainen metsästys, viljelymaiden tallaaminen sekä asiaton kulkeminen Hollon, Anttilan, Torron, Eskolan, Kolhon, Ropakon, Punkan, Isopuolen, Hörhön, L.Knuutilan, Nyman-Knuutilan ja Kurpan tilojen mailla ja metsissä Loimaan pitäjän Krekilän kylässä.
Maanomistajat Metsästysoikeuden omistajat.
Mitä sitten olivat ne "sattuneet syyt", en tiedä. Mutta viikon kuluttua, 10.9.1947, oli lehdessä numero 37 vielä keskipitäjän kylien ilmoitus, jossa liikkuminen, koirien irtipito ja metsästys kiellettiin. Mutta samassa lehdessä oli myös toinen ilmoitus:
YLEISÖLTÄ
Sattuneista syistä ilmoitetaan, että kaikenlainen metsästys marjojen keruu ja retkeily on luvallista tästä päivästä alkaen omistamillamme mailla Loimaan pitäjän Krekilän kylässä (entisiä Hollon maita) sekä Pappisten kylässä (entisiä Niinijoen Osuusmeijerin maita). Alueet ovat erittäin riistarikkaita, joissa itsekin metsästelemme. Todennäköisesti metsästyskiellot käytännössä raukeavat sitä mukaa, kun siirtoväelle nimetään maatiloja päätilojen takamaista, joissa metsän riista asustaa.
Johannes, Pekka ja Heikki Miikkulainen, Juho Vehviläinen
Maanomistajat
Saman asian tiimoilta oli vielä 17.9.1947 Loimaan Lehdessä seuraavaa:
SUVAITSEVAISUUTTA
10. 9.1947 oli Loimaan Lehdessä sikäli erikoinen tiedonanto, että siinä kolme karjalaista isäntämiestä ilmoitti kaikenlaisen metsästyksen, marjastamisen ja retkeilyn sallituksi omistamillaan mailla. Tämä huomioitiin metsästäjäpiireissä hämmästystä ja kiitollisuutta herättävin mielin. - Nostamme hattua! - vastaavanlaisesta suvaitsevaisuudesta esitämme toivomuksen myöskin "alkuasukkaille "!
Joukko loimaalaisia metsästäjiä.
Mainittakoon, että ns. jokamiehen oikeudet tulivat voimaan vasta 1952.